Reseptit

Varhaiskaaliwokki

Tiedosto_001 (15)

Olen ollut koko elämäni ajan kaalin vihaaja, kiitos 90-luvun. En tiedä oliko omassa lapsuuden kodissa kaalilaatikot ja -keitot oikeasti dieetti- vai lama-ajan ruokaa (meillä 90-luvulla myös juotiin hopeateetä ja syötiin talkkunaa ja myöhemmin aikuisena sain tietää, että niitä syötiin 90-luvun laman aikana koska ne olivat halpoja) mutta viikon mittaiset kaalitalkoot saivat itseni vihaamaan jo kaalin hajuakin niin paljon, etten siihen ole juuri koskenut paitsi kun nyt. Erilaiset kaalit ovat edullisia ja ravintorikkaita ruoka-aineita, joista saa tehtyä muutakin kuin kaalilaatikkoa tai -keittoa. Varhaiskaali oli K-kaupassa tarjouksessa alle euron kilo, joten päätin voittaa kaalivihani ja kokeilla sitä wokissa. Aikuisena myös inhokkimakujen maistelu silloin tällöin selvästi kannattaa, sillä löysin kaalista uuden ruoka-aineen, jota voisin käyttää muulloinkin!

Resepti neljälle:

½-1 varhaiskaali, suikaloituna

2-3 porkkanaa, kuorittuna sekä suikaloituna

3 dl soijasuikaleita + 1 litra kasvislientä

140 g riisinuudelia

½ dl soijakastiketta

Seesamiöljyä paistamiseen

  1. Keitä soijasuikaleita kasvisliemessä 5-8 minuuttia. Siivilöi soijasuikaleet.
  2. Kuumenna seesamiöljy pannulla ja lisää porkkanasuikaleet pannulle. Paista suikaleita hetki ja lisää soijasuikaleet joukkoon. Lisää varhaiskaali joukkoon kun soijasuikaleet ovat saaneet väriä.
  3. Keitä riisinuudelit kypsiksi, valuta niistä vesi ja lisää muiden ainesten joukkoon. Lisää viimeisenä soijakastike sekoita kaikki ainekset keskenään.
  4. Lisää halutessasi päälle vielä limen mehua antamaan makua.

Hintaluokka: alle 2 euroa / annos

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s